Kiitos Nilsiä!

Mun mielestä Nilsiässä on aivan älyttömän hieno nuorisotila. Ehkä näkemykseni johtuu siitä, että en ole käynyt nuorisotiloissa oikein koskaan. En edes nuorena. Kannattais vissiin käydä. Eiku.

No onneks yli-ikäisenä voi päästä nuokkarille vaikka niin, että menee sinne töihin. Mähän sit pakkasin repun selkään, ja lähdin Nilsiään vetämään 100 salaisuutta -työpajaa. Esitystaidetta nuorille, nuorisotalolla. Nuorten ääni kuuluviin ja kaikkee sellasta hienoo.

Ainoo, että mun työpajaan ei tullu kauheesti nuoria. Muutama oli ilmottautunut. Mut yks tuli. Öö. Yks. 

Oli siis aika hämmentävä alku. Sekä mulle, että tälle yhdelle nuorelle. Mun työpajan ideana oli, että nuoret sais tehdä yhdessä, kokeilla yhdessä juttuja, nähdä toistensa esityksiä, ja mä oisin siinä niin kuin sellanen taustahahmo. Ohjaaja vaan antamassa välineitä, ideoita, tehtäviä, mahdollisuuksia.

No. Mä olin matkustanut Turusta Nilsiään, mikä tekee reilut 500 kilometriä, sitä työpajaa varten... Niin mä sit kans vedin sen. Ohjasin siis työpajan yhdelle rohkealle nuorelle ja yhdelle rohkealle (ja nuorelle) nuorisotalon tuntityöläiselle. Ja kivaahan siitä tuli. 

Saatiin kolmestaan pitää kolmen päivän residenssi Nilsiän nuokkarilla. Eli tehtiin tosi paljon pieniä esitysharjoituksia, esitysluonnoksia ja esityksiä. Rentouduttiin, tehtiin omakuvia, katsottiin välillä esitysvideoita ja välillä toisiamme ja kuunneltiin toistemme enemmän ja vähemmän tosia tarinoita.

Sit me palloiltiin vähän pihallakin, eli tehtiin paikkasidonnaisia harjoituksia. Katsottiin ja koettiin Nilsiää vähän uudella tavalla. Esim. ostettiin kaupasta nilsiänmakuisia asioita ja paleltiin laiturilla oudoissa asennoissa.

Mulle aivan vieraasta paikasta paljastui paljon paikallisia tapoja ja tarinoita. Osallistujille tuttuihin paikkoihin liittyy tietenkin monia muistoja, mutta niihin tuli nyt myös uusia näkökulmia ja kokemuksia. Ootko koskaan kertonut eilisillan tapahtumista seisomalla paperiroskiksessa?

Viimesenä päivänä päästiin kiinni myös vähän yhteiskunnallisempiin asioihin, mielipiteisiin. Revittiin sanomalehdestä irti kaikkea sitä, mikä suututtaa, ärsyttää tai surettaa. Ja kyllähän sitä löytyi. Riitelyä raha-asioista, kauneusteollisuutta, turkisteollisuutta, leikkauspolitiikkaa, kapeakatseisia poliitikkoja, kohu-uutisia, rikollisuutta, huonoa säätä... Yksi jos toinen asia tässä maailmassa tuntui olevan vähän vinossa.

Esitys on myös keino vaikuttaa, tai ainakin keskustella. Työpaja päättyi osallistujien (kahden ihanan osallistujan) tekemään esitykseen, joka kommentoi sitä, kuinka ihmiset tavoittelevat luonnottomia vartalonmittoja. Esityksessä mitattiin yleisön vyötärönympäryksiä, pituutta ja jalan kokoa. Esitys ei ollut mitään hymistelyä, vaan se herätteli aika ronskillakin otteella meitä pohtimaan, onko meillä realistinen mielikuva omasta kehostamme, ja kysyi, miksi haluaisimme muokata kehoamme epäluonnolliseksi tai mielikuvaamme siitä epärealistiseksi.

Kehon hyväksymiseen liittyvät kysymykset lienevät tärkeitä kaikille nuorille ja melko lailla kaikille muillekin ihmisille. Harmi, että tätä eivät päässeet kovin monet kokemaan. Luulen, että moni muukin juttu työpajassa olisi ollut hauskaa isommallakin porukalla.

Mutta meidän miniporukalla saatiin viettää todellakin erityistä ja intensiivistä aikaa yhdessä, ja olisihan se ollut erilaista, jos mukana olisi ollut muita. Juorulehdet eivät tajua, että kaikkia salaisuuksia ei ole tehty paljastettaviksi. Ja samaa taisi kohtalo yrittää tällekin hankkeelle kertoa: sataa salaisuutta ei voida paljastaa kelle tahansa.

Kiitos Nilsiän valiojengi!

Kaikki tämän jutun kuvat: Seija-Leena Salo