TUOREIMMAT BLOGITEKSTIT

MIKÄ ON 100 SALAISUUTTA?


100 salaisuutta on sarja nuorille suunnattuja esitystaiteen työpajoja ja niiden pohjalta, yhdessä heidän kanssaan toteutettuja tapahtumia ja teoksia. 100 salaisuutta tutustuttaa nuoret esitystaiteen ajattelutapoihin ja antaa heille välineitä tulla näkyväksi ja kuulluksi omassa elinympäristössään.

Esitystaide on vapaa taiteen muoto, joka liikkuu eri taiteiden rajapinnoilla: kuvataiteen, nykyteatterin, tanssin, performanssin ja digitaiteen. Esitystaiteen tekijät tulevat usein hyvin erilaisista taustoista. Siksi esitystaide ei vaadi mitään määrättyä lahjakkuutta tai taitoa, eikä siinä välttämättä ole edes esiintymisen vaadetta. Tärkeintä on yksilöllinen idea ja ajatus, joka tuodaan näkyväksi. Esitystaide on syntynyt tarpeesta tuoda yhteiskunnallisia ajatuksia näkyväksi uudella kielellä.

Toimintaa viedään paikkakunnille, jossa kulttuuripalveluja nuorille on niukemmin tarjolla. Ohjaus toteutetaan sekä lähityönä että etäyhteyden kautta.

Projekti on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa sekä Taiteen edistämiskeskuksen valtakunnallista lasten- ja nuortenkulttuurin kehittämisohjelmaa.

Kommentit